Pure Waste

Referenssit

 



Billebeino on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. Olemme tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2015 alkaen. Olemme tuottaneet Billebeinon mallistoon lukuisia tuotteita aina T-paidoista huppareihin ja shortseihin. Yhdessä olemme näiden vuosien kuluessa säästäneet yli 865 000 000 litraa vettä (04/2020). 

"Olemme tuottaneet muotia Pure Wasten kanssa jo meidän ensimmäisestä printti t-paidasta lähtien, mikä on ollut hienoa, sillä yhteistyö on ollut helppoa ja kevyttä. Näemme yhteistyön jatkumisen hyvänä ja ajankohtaisena, sillä vastuullisuus tulee olemaan meille jatkossa vieläkin tärkeämpää."

Ville Leino, Billebeinon perustaja




PUF on Turussa sijaitseva suomalaisen muotoilun ja muodin myymäläkonsepti. PUF on ollut mukana positiivisessa yhteistyössä Pure Wasten tarinassa alusta asti. PUF myy myymälässään ja verkkokaupassaan Classics-mallistoa, mutta näiden lisäksi myös lanseeraamaansa PUF + TOMI -printtimallistoa, joka on painettu Pure Waste -tuotteille. Yhdessä Puffin kanssa olemme säästäneet hurjat 26 511 000 litraa vettä (12/2019).

"Pure Waste on ollut meille tärkeä yhteistyökumppani jo Puffin alusta asti monellakin tapaa. Yhteistyö lähti liikkeelle samoista jaetuista arvoista, uskosta toistemme tekemiseen ja osaltamme haluun tuoda Pure Wasten tuotteita tarjolle kotikaupunkiimme Turkuun. Pure Wasten porukka on myös näyttänyt meille alusta asti erittäin hyvää esimerkkiä siitä, miten yhteistyöt sujuu rennosti, mutta samalla ammattimaisesti. Nämä opit ja näkemykset ovat edelleen vahvoina olemassa ja kantavat yhteistä tekemistä kohti tulevaisuutta!”

Hanna + Matti, Puf


Makia 

“Materiaaleilla on suuri merkitys vaatetuotannossa - kierrätetyt materiaalit ovat olleet meille tärkeä osa pyrkiessämme pienetämään hililijalanjälkeämme. Yhteistyömme Pure Waste:n kanssa alkoi jo vuonna 2014 ja on vuosien varrella edistänyt molempien yritysten toimintaa aina uusien kangaslaatujen kehittämiseksi Makian tarpeisiin. Uskommekin, että pitkäjänteisellä ja tiiviillä yhteistyöllä pääsemme vastuullisuuden näkökulmasta parhaaseen lopputulokseen." 

Makia, Mika Martikainen

Maailma Kylassa

"Maailma kylässä -festivaalin vapaaehtoisten paidat tulevat jo kolmatta vuotta Pure Wastelta. Meille on todella tärkeää, että paidat tuotetaan vastuullisesti ja ekologisesti eivätkä ne kuormita ympäristöä ollenkaan. Yhteistyö on toiminut erittäin hyvin!"

Nelli Korpi, festivaalin viestintä- ja varainhankintapäällikkö

Rakkautta ja Anarkiaa


“Pure Waste on ollut Helsinki IFF – Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin luotettu kumppani jo useita vuosia. Olemme molemmat edelläkävijöitä alallamme, kestävä tuotanto ja paremman maailman rakentaminen on toimintamme ytimessä.”

 

Anna Möttölä, Executive Director